Tapaorja

Olemmeko tapojemme orjia vai onko meillä mahdollisuus muuttua? Usein pysähdyn miettimään, miksi teen asioita jollain tietyllä tavalla. Onko se jotain sellaista, jonka olen vuosien varrella todennut niin hyväksi, että sitä ei kannata muuttaa (vaikka kuitenkin sisimmässäni tiedän tekeväni asiat hankalan kautta tai väärin)? Vai voisiko se olla, että minuun koko elämäni ajan vaikuttaneet mallit ja tavat ovat niin syvällä minussa, etten vain pysty muutokseen.

Olen vajavainen ihminen, jolla on aina mahdollisuus muutokseen. Miksi muuttuminen silti tuntuu niin vaikealta ja muutoksen aloittaminen mahdottomalta? Miten monta kertaa olen kuullut itseni sanovan; "huomenna aloitan sitä sun tätä! Tai aloitan sen ja sen!" ja kuitenkin seuraavana aamuna vanha minä nousee sängystään ja juo kahvinsa pöydän ääressä, ei sen alla.

Toivoisin joskus pystyväni pitämään itselleni tekemiä lupauksia, mutta tätä kirjoittaessani hypotalamukseeni tehtaalla esiasennettu pessimistipassiivi-siru jurputtaa, että se ei tule kuitenkaan onnistumaan.