Talvi

Elämänpituinen laulu

Vuosi vuodelta eteenpäin...

© Jani Alanko 2013

Pääsiäinen on lusittu ja vappu kolkuttelee jo ovella. Tuntuu kuin koko kevät olisi mennyt ultravauhdilla ja pian  on taas kesä. Blogini otsikko on "elämää matkan varrelta" ja se on ollut myös ajatuksissani näiden vuosien aikana. Onko matkani varrella ollut elämää? Voinko katsoa matkaani muutaman vuoden taaksepäin ja todeta, että olen viettänyt hyvää elämää?

Monelle ihmiselle tapahtuu elämässään vaikeita asioita. On kuolemaa, masentumista, sairauksia ym. Kuitenkin, kun heidän kanssaan keskustelee he ovat eläneet elämäänsä täysillä. He ovat pystyneet nauttimaan elämästään vaikeuksista huolimatta. Itse myönnän avoimesti, etten pysty sellaiseen. Vaikeudet ovat tuoneet omat uurteet kasvoihini ja tyhjyyttä sieluuni. Myös suhde Jumalaan on ollut todella vaikeaa aika ajoin. Kadehtien katselen sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät sanomaan, että "Jumala antoi Jumala otti siunattu olkoon Jumalan nimi."

© Jani Alanko 2013

Kärsimyksestä ollaan montaa eri mieltä, onko Jumala hyvä vai paha? Miksi Hän sallii meille vastoinkäymisiä? Se on kysymys, johon en koskaan tule saamaan rationaalista vastausta. Kuitenkin täytyy hyväksyä se tosiasia, että jälleen on yksi vuosi takana ja toukokuun 29. päivä tulen olemaan Oivan haudalla viemässä kukkia sinne. Joka kerta haudalla käydessä mieleeni palaa kysymys "miksi?" Kysymys johon saan vastauksen vasta, kun kuolema minut täältä korjaa.

Taisteluni Jumalaa vastaan on taisteltu. Olen luovuttanut, mutta en ole hyväksynyt tapahtunutta. Olen ymmärtänyt, että Oivalla on nyt kaikki hyvin mutta ikävä säilyy loppuelämäni. Olen väsynyt kapinoimaan, mutta silti sisälläni kiehuu sanomaton viha elämää kohtaan. Kuinka monesti ihmiset ovat tulleet kysymään, että kuinka olet selvinnyt? En jaksa enää selittää, etten tule koskaan selviämään tästä. Opin kenties elämään tilanteen kanssa mutta selviämään en tule. Sanokoon kuka tahansa, mitä tahansa. Lapsensa menettämisestä ei tule koskaan selviämään, mutta asian kanssa eläminen alkaa vuosi vuodelta tuntumaan siedettävämmältä.

Kasvun paikka

Tänä aamuna heräsin järkyttävään päänsärkyyn ja muutenkin päivästä tuntui tulevan tuskainen. Mutta aamupalalle päästyäni tuntui taas, kuin olisi uusi lehti kääntynyt. Elämä kirkastui ja kahvia saatuani olin oikeasti onnellinen.

Ajatukseni ajelehti siihen, että onko Jumala tehnyt työtään minussa siten, että negatiivisuus ja muut elämän ongelmat ovat pikkuhiljaa hälvenemään ja aurinko pääsee valaisemaan elämäni syvää kuoppaa. Toivoin ja rukoilen, että tämä suunta olisi pysyvää ja elämäni oikeasti alkaisi menemään entistä valoisampaan suuntaan.

Aion riippua kiinni Jumalassa! Tahdon seurata Hänen viitoittamaa tietään - vei se sitten mihin tahansa - jonka Jumala on minua varten valmistanut.

Eilen Betanialla oli Iso Kirjan ilta ja rukouksessa ollessani huomasin, että oli äärimmäisen vaikeaa sanoa Herralle, että "tapahtukoon Sinun tahtosi". Mieleeni muistui ajat ennen Oivan syntymää ja ne rukoukset, joita vaimoni kanssa rukoilimme ja sanoimme Herran tahdon tapahtuvan. Miten sitten kävikään? Toivon sydämestäni, että jonakin päivänä olen jälleen isä ja meillä olisi vaimoni kanssa terve lapsi. Uskallanko sanoa Herralle; "Tapahtukoon Herra sinun tahtosi".

Sanoin sen tai en, silti tahdon juurtua Kristukseen ja pysyä Hänessä kiinni. Jeesuksessa on ikuisen elämän avaimet ja lopussa haluan olla taivaan helmiporteilla, jossa Jeesus on Oivan kanssa minua vastassa. Kiitän Jumalaa siitä, että elämä alkaa voittamaan ja vaikka joskus on vaikeaa niin silti loppujen lopuksi aurinko paistaa ja elämä maistuu taas hyvältä.