Joulua odotellessa

Taas on se aika vuodesta, kun ihmisillä alkaa jouluvalmistelujen, lahjojen ja kaiken muun jouluun liittyvän stressaaminen. Kinkku pitää ostaa ja miettiä, mitä muuta syötävää tarjotaan aattona. Lahjalista on pitkä, kuin nälkävuosi ja kauppojen tuotto vähintään tuplaantuu aina joulunaikaan. Joulusta on vuosien mittaan tullut materialismin riemujuhla.

Joulu on juhlan aikaa, mutta se voi joillekkin olla myös syvän surun aikaa. Tänäkin vuonna tuhannet kynttilät syttyvät ympäri Suomea eri hautausmaille. Isäni kanssa olemme perinteisesti käyneet isovanhempieni haudalla, viemässä kynttilät heidän haudoilleen aattoiltana. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa, joudun viemään myös oman poikani haudalle kynttilän. Joulun odotus tänä vuonna ei tunnu enää samalta, kuin ennen. Samaa tunnetta kokee varmasti moni muukin. Joulu ei tunnu joululta.

Ehkä tämä joulu tuo minun elämääni, jotain syvempää merkitystä. Toivoisin löytäväni, sen aidon joulun merkityksen. Joulu on ennen kaikkea Jeesuksen syntymäjuhla. Mikä etuoikeus pojallani Oivalla onkaan juhlia Jeesuksen syntymäpäivää, Hänen kanssaan Taivaassa. Vaikka pojan menetys on ollut valtaisan tuskaisaa ja joulu ei tule tuntumaan samalta kuin ennen, toivo uudenlaisesta joulusta siintää edessäpäin. Joulu ilman stressiä ja kiirettä. Toivoisin saavani joululahjaksi hiljaisen, rauhallisen ja ennen kaikkea siunatun joulun, jolloin voisin hiljentyä Jumalani edessä kiitokseen. Kiitokseen siitä, että Hän tuli ihmiseksi maailmaan suorittamaan tehtävää. Antamaan toivoa ja julistamaan syntiemme anteeksiantoa.